Seuraa Fillariakatemiaa Facebookissa!
Fillariakatemia järjestää lapsille, nuorille ja perheille hauskaa ja monipuolista pyöräilytoimintaa: esimerkiksi kokeiluita, retkiä, kursseja, viikkoryhmiä, leirejä sekä koulujen iltapäiväkerhoja ja koulupyöräilytapahtumia. Vilkkain fillarointikausi kestää toukokuulta syyskuun loppuun, mutta järjestämme toimintaa myös vuoden ympäri.
Liikennekasvatus on akatemiassa yhtenä läpivievänä teemana. Ohjaamme lapsia, nuoria ja perheitä liikunnalliseen elämäntapaan sekä fillarilla kulkemiseen. Pääpaino Fillariakatemiassa on mukavassa ja rennossa harrastamisessa, mutta myös tavoitteellinen harjoittelu on mahdollista.
Kaikki Fillariakatemian ohjaajat ovat koulutettuja.
Tervetuloa mukaan!
Seuraa JYPSiä Instagramissa!
Ajankohtaista
Kesäkauden ilmoittautuminen aukeaa huhtikuun alussa
HUOM! Kesäkauden 2026 ohjelman päivittäminen on vielä kesken, joten sivuilta saattaa löytyä sekaisin edellisen vuoden ja tämän vuoden tietoja. Päivitys valmistuu ja ilmoittautuminen aukeaa huhtikuun alkupuolella. Ilmoitamme siitä nettisivuilla ja muissa viestintäkanavissamme.
Fillariakatemian ohjaajahaku kesäkaudelle 2026 on auki
Etsimme erityisesti maasto-, bmx-, alamäki- tai trial-pyöräilyn taitavia ohjaajia, jotka ovat kiinnostuneita ohjaamaan lasten ja nuorten ryhmiä säännöllisesti. Lisätietoa hausta löydät ohjaajahakutiedotteesta.
Pyöräilykiertue Jyväskylän kouluilla keväällä 2026
Toteutamme Keskimaan tukeman kiertueen toukokuun lopussa. Lisätietoja kouluvierailuiden nettisivulla.
Talvikauden 2025-2026 toiminta on käynnissä
Talvikaudella 2025-2026 järjestämme talvimaastopyöräilyryhmän 8-14-vuotiaille ja valvotun BMX-hallivuoron 6-15-vuotiaille. Lisätiedot ja ilmoittautumisen löydät molempien ryhmien omilta sivuilta.
Jos olet kiinnostunut ohjaamaan junioreiden BMX- tai trial-harjoituksia säännöllisesti tai satunnaisesti, olethan yhteydessä Fillariakatemian vetäjään.
Lapset ja nuoret monipuolisesti fillaroimaan 2 -webinaari 2.12.2022
Webinaarin tallenne ja linkki esitykseen löytyvät tiedotteesta.
Fillariakatemian yhteistyökumppaniksi?
Haluaisiko yrityksesi tukea lasten, nuorten ja perheiden toimintaa? Ota yhteyttä ja kysy lisää: Pihla Kilpeläinen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi.
Fillariakatemian toimintakäytännöt
Fillariakatemiassa noudatetaan kattavaa 25-sivuista toimintaohjetta. Periaatteita ovat esimerkiksi:
- kaikkien ohjaajien on oltava koulutettuja vähintään Pyöräilyn ohjaamisen startilla, Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutuksella sekä hätäensiapukurssilla – vastuuohjaajien on käytävä pyöräilynohjaajakoulutus ja Ensiavun peruskurssi
- tavoittelemme sitä, että ohjaajia on toiminnasta riippuen yksi 8–10 lasta kohden
- pyrimme hyvään, avoimeen ja turvalliseen ilmapiiriin sekä toimintakulttuuriin
- emme hyväksy kiusaamista, syrjintää tai häirintää
- tarkastamme kaikkien säännöllisesti akatemiassa ohjaavien rikosrekisteriotteet
- ohjaajat ja vastuuhenkilöt ovat vaitiolovelvollisia käsiteltävistä henkilötiedoista
- kuvien ottamiseen on saatava lupa lapselta tai nuorelta itseltään sekä hänen huoltajaltaan.
Kysy tarvittaessa lisää käytännöistä Fillariakatemian vetäjältä!
JYPSin jäsenyys
Suurimpaan osaan viikkoryhmistä edellytämme jäsenyyttä osallistujilta. Liitä lapsesi tai liittykää koko perhe JYPSin jäseneksi! Alle 18-vuotiaiden vuosittainen jäsenmaksu on vain 15 euroa ja perheiden 60 €. Lyhyempiin kokeiluihin ja avoimiin tapahtumiin ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet jäsenyydestä riippumatta!
Lisätietoja lasten pyöräilystä
Nuorimpien lasten pyöräilystä voi lukea lisää täältä.
Valmentautuminen ja kilpailutoiminta
Lapsi tai nuori voi halutessaan osallistua myös kilpailutoimintaan. Seudun tapahtumista lapset ja nuoret voivat osallistua mm. Koulujenväliseen pyöräilypäivään, MTB Marathon Laajavuoreen ja Keski-Suomen Pyöräilycupiin. Yhdistys tukee kilpailu- ja lisenssikuluja alle 18-vuotiaita painottaen. Tavoitteellisesti harjoitteleville suunnattu JYPS Junior Team on ollut tauolla vuodesta 2025 alkaen ja käynnistetään uudelleen, kun innokaita valmentajia ja valmennettavia löytyy lisää.
Vakuutukset
JYPSin jäsenenä on mahdollista hankkia tapaturmavakuutuksellinen pyöräilyn Nappulalisenssi (kattaa myös kisat, joissa vaaditaan lisenssiä) tai Fillaripassi (ei kata kisoja, joissa vaaditaan lisenssiä). Hinnat ovat vakuutuksen kanssa 65–115 € (2025).
Vakuutus otetaan jäseneksi liittymisen jälkeen omatoimisesti Suomen Pyöräilyn ja Suomisportin kautta.
Fillariakatemian vastuuhenkilöt
Alla on listattuna Fillariakatemian vastuuhenkilöt ja ryhmien vastuuohjaajat. Kaikkien ohjaajien tiedot löytyvät johto-sivun ohjaajalistasta, nimen yhteydessä on mainittu Fillariakatemia.

Pihla Kilpeläinen
pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi

Jannaliina Jussinniemi
jannaliina.jussinniemi (ät) gmail.com

Ida Lehto
idahelmilehto (ät) gmail.com

Väinö Laine
vainoeljas.laine (ät) gmail.com

Elja Asikainen
eljavisu (ät) gmail.com

Kalle Kokkonen
kalle.j.kokkonen (ät) gmail.com

Ville Vuorela
050 435 1625
ville.vuorel (ät) gmail.com

Joonas Hiltunen
044 975 7409
joonas.hiltunen (ät) jyps.fi

Elo Leino
050 3866 781
eloalvari (ät) gmail.com

Teemu Anttila
040 219 1267
teemu.anttila (ät) jyps.fi




